Populismia
Ajoittain mediassa törmää termiin "oikeistopopulismi". Sitä käytetään ilman suurempaa analyysiä erinäisistä laitaoikeistopuolueista. Perussuomalaisia on syytetty populismista, mutta heidän kohdallaan alkuosa "oikeisto-" on tippunut aiheellisesti pois; Perussuomalaiset ei ole oikeistopuolue yhtä, tai kahta, oikeistointektuellia lukuun ottamatta.
Sen sijaan termiin "vasemmistopopulismi" en ole törmännyt koskaan mediassa. Ilmeisesti se on niin "sisäänrakennettua" tähän yhteiskuntaan, etteivät sitä enää tavalliset ihmiset tunnista, eikä media halua leimautua oikeistolaiseksi alkamalla käyttämään tuota termiä.
Hyvä esimerkki tästä vasemmistopopulismista on vaatimus 10 e/h minimipalkasta. Otetaanpa se tikun nokkaan. Ensinnäkin, olen tottunut siihen, että työsopimuksessa on kaksi osapuolta: työntekijä ja -antaja. Näyttää siltä, että Vasemmistoliitto haluaisi valtion sekaantuvan entistä enemmän tähän kuvioon. Nythän TUPOissa on valtio on tullut mukaan veroratkaisuilla.
Leikitään ajatuksella, että Suomessa olisi 10 euron minimituntipalkka. Työttömyys olisi todennäköisesti vähintään yhtä suurta kuin nyt. Entäs, jos ilmaantuisi joku henkilö, joka olisi kyllästynyt joutenoloon ja haluaisi parantaa työllistymismahdollisuuksiaan ja tehdä töitä 9,5 euron tuntipalkalla? Mutta eihän se käy, kun valtio on määrännyt, että ei saa tehdä töitä alle 10 e/h? Eli on parempi, että porukkaa on työttömänä kuin että tekee töitä hieman pienemmällä palkalla? Sitäkö Vasemmistoliitto haluaa, että ihmiset olisivat jouten?
Kasary bloggaa
-
1705
Kirjoittanut
Janne Hälinen
-
Arvojohtajuutta Amerikan malliin
Kirjoittanut
Janne Hälinen
-
Jännän äärellä
Kirjoittanut
Janne Hälinen
-
Tähän on tultu: vähemmän ydinvoimaa, enemmän hiilivoimaa
Kirjoittanut
Hannu Heikkinen
-
Lähetekeskustelu avioliittolakiehdotuksesta
Kirjoittanut
Hannu Heikkinen