Huomenna on presidentinvaali. Suomen tasavaltaan haetaan uutta ykkösmiestä, ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajaa. Puolustusvoimien ylipäällikköä. Arvojohtajaa. Itselleni on jäänyt epäselväksi, mitä tämä arvojohtajuus tarkoittaa. Tänään AamuTV:ssä arkkipiispa Mäkinen sanoi, ettei yksi ihminen voi olla yksin arvojohtaja, ja tottahan se on – meillä Suomessa, pohjoiskoreat on sitten erikseen. Itselleni arvojohtajuuteen riittää, että on itse arvokas.

Arkkipiispa ei varsinaisesti ole muiden piispojen yläpuolella, vaan on piispojen suhteen ”ensimmäinen”. Tällainen ”ensimmäinen” on myös presidentti. Siksi on tärkeää, että tehtävään valitaan sellainen, joka  tunnetaan mahdollisimman nuhteettomaksi ja laillisuuden puolustajaksi. Töhrimällä seiniä ja kahlitsemalla itsensä kaivinkoneeseen maine kasvaa Maanystävien teekutsuilla, mutta ei niillä ansioilla arvokkaaksi kansakunnan ykkösmieheksi tulla.

Suhtautuminen avioliittolakiin on noussut ihmisiä jakavaksi teemaksi Suomessa. Se tuntuu olevan elämän ja kuoleman kysymys. Muuri nousee oitis parisängyn väliin, jos sängyn toisella laidalla ollaan väärää mieltä avioliittolaista. Presidenttiehdokkaani, varatuomari Niinistö, kannattaa tasa-arvio lain edessä. Avioliittoinstituutio sisältää kumminkin niin paljon tunnelatausta, että Niinistö antaisi pölyn hieman laskeutua ja tyytyisikin ainakin tässä vaiheessa korjaamaan rekisteröity parisuhde –instituutioon liittyvät ongelmat, kuten nimi- ja adoptioasiat sekä tilasto- ja rekisteritietojen tunnisteet.

Itselleni avioliittoinstituutio on muutakin kuin kahden ihmisen tekemä sopimus, jolla on myös lainopillisia ulottuvuuksia. Kokoomuspuolueen yksi virallisista arvoista on mahdollisuuksien tasa-arvo. Vaikkei sitä yleensä tulkita minkäänlaiseksi kannanotoksi avioliittolaista, sopii se mielestäni ajatukseen siitä, että pitää antaa mahdollisuus niille, jotka mahdollisuuden haluavat. Tässä tapauksessa mahdollisuuden avioliittoon samaa sukupuolta olevan kanssa, sillä eihän se ole keneltäkään pois.

On vuoden 2011 viimeinen päivä ja aika tehdä lyhyt yhteenveto kuluneesta vuodesta. Samalla tämä on minun – ainakin tällä erää - viimeinen päiväni Kasaryn hallituksen puheenjohtajana. Tunnelmani ei ole mitenkään haikea, koska en ole poistumassa yhtään mihinkään ja olemme saamassa entistä paremman puheenjohtajan. Jatkan Kasaryn hallituksessa ja tarkempi roolini siinä määrittyy myöhemmin ensi vuoden puolella.

Vuosi alkoi valmistautumisella eduskuntavaaleihin. Loimme oman listamme erityisen ”homomyönteisistä” kokoomuslaisista ehdokkaista. Sen luominen ei ollut yksinkertainen tehtävä; ehdokkaita oli satoja ja jokaisella omat kiireensä. Saimme kumminkin hyvin kattavan listan ja siitä eduskuntaan pääsi laskujeni mukaan 8 henkilöä, joista puolet olivat uusia. Petri Sarvamaasta on tulossa MEP. Tuleminen listallemme ei maksanut mitään ehdokkaalle ja emme evänneet keneltäkään pääsyä listallemme. Tosiasia on, etteivät kaikki Kokoomuksen eduskuntaryhmän jäsenet kannata tasa-arvoista avioliittolakia, mutta he myös ymmärsivät olla tyrkyttämättä itseään listallemme.

Kesällä oli useampia Pride-tapahtumia. Helsingin Pride oli suurin ja mahtavin – myös meidän osallistumisemme osalta. Erityisen positiivinen fiilis jäi mieleeni, kun kulkuetta seuraavasta yleisöstä huudettiin spontaanisti ”Hyvä Lasse!”. Kansanedustaja Lasse Männistö käveli kokoomuslaisen osaston kärjessä. Jyväskylän Half Prideen osallistuttiin yhteistyössä paikallisten kokoomuslaisten kanssa, mitkä yllättivätkin minut innokkuudellaan. Tampereen Pridesta parhaimman terän vei Norjassa juuri tapahtunut tragedia.

Kasaryä ei perustettu minun aloitteestani, mutta kun minua kysyttiin mukaan tähän juttuun, en kauaa miettinyt asiaa. Lopulta minusta tulikin Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry:n ensimmäinen puheenjohtaja. Paljon asioita on keritty tekemään ja paljon on jäänyt tekemättä. En käy ruotimaan, mitä on jäänyt tekemättä ja missä olen epäonnistunut; katson mieluummin eteenpäin. Ensi vuosi pitääkin sisällään presidentin- ja kunnallisvaalit. Tavanomaisten Pride-tapahtumien lisäksi olen erityisen kiinnostunut tutustumaan Öppna Moderater –yhdistyksen toimintaan Ruotsissa. Mainittakoon, että em. yhdistyksestä oltiin oma-aloitteisesti yhteydessä Kasaryyn tänä vuonna.

Jotkut ovat huomanneet minun olevan konservatiivinen arvoiltani. Tosiasiallisesti olen hyvinkin liberaali, mutta koska ko. sana on saanut uuden merkityksen vuosien saatossa, pitäisi minua pikemminkin sanoa libertaariksi. En kumminkaan ole puhdas libertaarikaan – pidän esim. Alkon monopolia jossain määrin perusteltuna kansallisen edun nimissä – kutsun itseäni konservatiiviksi. Mielestäni on arvo- ja moraalikysymyksiä, jotka ovat ajattomia, eivät aikaan sidottuja. Siksi olen ylpeä konservatiivi. Miten eroan sitten vaikkapa KD-puoluetta edustavasta konservatiivista?

Istun myös ensi vuonna Hervannan ev.-lut. seurakunnan seurakuntaneuvostossa. Toisin kuin monia seurakuntaneuvoston demariedustajia, minut löytää usein myös kirkkosalin puolelta messusta. Uskon ytimestä puuttuu jotain oleellista, jos kirkosta yrittää tehdä kunnallisen sosiaalitoimiston jatketta. Kirkon usko ei voi perustua mihinkään muuhun kuin Raamattuun ja sen kautta esim. tunnustuskirjoihin. Jos siis Raamattu ei tunne samaa sukupuolta olevien parien siunaamista, ei sellainen välttämättä ole perusteltua tässäkään ajassa. Kumminkin maallisen lainsäädäntömme haluan sellaiseksi, että se mahdollistaa tasavertaisuuden lain edessä. Eroan siis kristillisdemokraateista tässä kysymyksessä siinä, etten halua viedä mahdollisuutta niiltä, jotka ymmärtävät avioliitolla jotain muuta kuin mitä Katekismuksesta voi lukea.

Jos kannattaa ns. sukupuolineutraalia avioliittoa, mielestäni on epäloogista vastustaa lukumääräneutraalia avioliittolakia. Tämä siksi, että lukumäärä ja sukupuolen laatu ovat tässä yhteydessä samanarvoisia suureita. En kumminkaan kannata lukumäärän suhteen neutraalia avioliittolakia; arvoni ja ajatukseni mukaisesti raja menee missä menee. Mikäli joku kokee rakastavansa useampaa eri henkilöä ja saavansa vastarakkautta näiltä kaikilta, ei siitä mielestäni lainsäädäntöä tarvita. Kuten arvostamani kansanedustaja Halla-aho on sanonut, ei laki ole koskaan arvoneutraalia – matemaattisloogiset koodinpätkät ovat sitten erikseen.

--

Suuri kiitos kaikille niille, jotka ovat tukeneet minua puheenjohtajana tai muuten Kasaryn toimintaa! Erityismaininnan ansaitsee Pasi Heiskanen, joka työtunteja laskematta loi Kasarylle näyttävän ulkoasun. Onnellista uutta vuotta!

PS. Nämä blogimerkintäni ovat saaneet välillä kärkevääkin palautetta. Kommenttien moderointi on osaltaan minun vastuullani ja voin vakuuttaa, että olen lukenut jokaisen kommentin, joka tänne on tullut. En ole kumminkaan halunnut avata Pandoran lipasta alkamalla kommentoimaan kommentteja.

Joku on kritisoinut, etten ole kirjoitellut juuri lainkaan ”homoaiheista”. Tämä johtuu siitä, että olen ns. yleispoliitikko (vs. ”yhden asian poliitikko”) ja vuoden 2011 olen toiminut myös Kokoomusnuorten liittohallituksessa. Suurin osa lukijoistani onkin punaista lihaa syöviä kokoomusnuoriheteroita, jotka ovat eksyneet blogiini Kokoomusnuorten nettisivuilla olevan linkin kautta. Jatkan myös ensi vuonna kirjoittelua yleispoliittisista aiheista.

Kävin jonkin aika sitten katsomassa anarkistisen Homo! –musiikkifarssin Kansallisteatterissa. Pirkko Saision punavihermusteella varustetusta kynästä lähtenyt käsikirjoitus ei sinänsä yllätä; joku voisi sanoa esitystä rienaukseksi. Milloin farssissa vilahtavat Mikkelin piispa, milloin erehdyttävästi Päivi Räsästä muistuttava henkilö.

Samat ihmiset, jotka saarnaavat globaalin yhdenvertaisuuden puolesta, eivät vaivaudu mitenkään käsittelemään tämän ajan globaaleja tabuja. Kristittyjä on helppo pilkata; he kun kääntävät toisenkin posken saadessaan iskun toiselle poskelle. Mites sen porukan rienaaminen, joka alkaa räjäytellä pommeja, jos lehdessä on julkaistu vääränlaisia kuvia?

Ymmärrän, että tämän ajan ”suvaitsevaisto” jatkaa vuosikymmeniä jatkunutta taisteluaan suomalaista kirkkokulttuuria vastaan. Sitä en ymmärrä, miksi monikulttuurisuuden nojalla sama porukka on imuroimassa Suomeen sellaisia arvoja ja asenteita, jotka tosiasiallisesti ovat hyvin kaukana suvaitsevaisista arvoista. Ei voi kannattaa monikulttuurisuutta ja samaan aikaan toimia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta.

Tämän dilemman on havainnut yhä useampi – ja suuresti arvostamani Pim Fortuyn sai maksaa havainnostaan henkensä. Meillä täällä Euroopassa on tällä hetkellä monenmoisia ongelmia ja pisteenä iin päälle meille alati virtaa tänne arvoja ja asenteita, jotka ovat täysin päinvastaisia modernin vapausajattelun kanssa. Erityisen vastenmielisen tilanteesta tekee sen, että meillä on kantaeurooppalaisia, jotka karsastavat ns. valtiokirkkoa, mutta kannattavat Sharia-tuomioistuimia. Olen huolissani.

Presidentinvaalikuviot alkavat pala palalta hahmottua. Kisassa on tällä hetkellä mukana Pekka Haavisto ja Niinistö nuijitaan virallisesti Kokoomuksen ehdokkaaksi nyt syksyllä ylimääräisessä puoluekokouksessa. Keskustan pakka on vielä sekaisin kuin pelto trombin jäljiltä, SDP valinnee tutun ja turvallisen Lipposen. Soini saa taas loistavan tilaisuuden saarnata EU:sta ja vastaavasta syystä kaikki pienpuolueet asettanevat oman ehdokkaansa.

Mitä tästä kaikesta pitäisi Kasaryn PJ:n ajatella? No ihan samaa, mitä minkä tahansa muunkin ihmisen: presidentiksi ei pidä valita henkilöä, joka on mahdollisimman lähellä omaa persoonaa, vaan se, joka on paras toimimaan armeijan ylipäällikkönä ja ulkopolitiikan johtajana. Jopa kansallista arvojohtajuutta kaivattaisi presidentiltä.

Ette ikinä arvaa, kuka on mielestäni näistä julkitulleista ehdokkaista paras tuohon tehtävään… Sanotaan näin, että ei Haavisto noista huonoin ole; hän on esim. itse sanonut, ettei lukeudu siihen tummanpunaiseen joukkoon, joka pitää automaattisesti kaikkia Yhdysvaltain (ulkopoliittisia) toimia vääränä. Ikään kuin viran ja puolueen puolesta Haavisto kumminkin esim. vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä.

Olin liittynyt kansalliseen kokoomuspuolueeseen muutama kuukausi ennen kuin presidentinvaalikampanja 2006 oli kuumimmillaan. Tuolloin luin sanasta sanaan poliittisen sihteerin lähettämät emailit jäsenistölle. Eräässä niistä sanottiin, että presidenttikampanjan yksilötason koordinointi on hankalaa ja siksi toivottiinkin oma-aloitteisuutta. Tämä oli herättävä tekijä minulle ja sähköpostin rohkaisemana marssinkin paikalliseen Niinistö Café –kahvilaan kysyäkseni, mitä voin tehdä Niinistön eteen. Hoidetaan tulevana talvena tuo homma loppuun asti. :-)

Uusi hallitus alkaa saamaan muotonsa. Joku on sanonut sitä sateenkaarihallitukseksi - löytyyhän samasta hallituksesta Suomen oikeistolaisin ja vasemmistolaisin eduskuntapuolue. Sana "sateenkaari" antaa ihan liian ruusuisen kuvan hallituksesta ja parempi termi sille olisikin "vettä sataa ja kaikkia vituttaa" -hallitus; hallituksessa ei ole yhtään puoluetta, joka voisi olla täysin tyytyväinen hallitusohjelmaan.

Hallituksesta ja sen ohjelmasta on esitetty monenlaisia arvioita. Joku vitsaili sen olevan Kataisen sosialistihallitus. Olli Ainola kertoi talouslinjausten olevan leninistisiä. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että kun Vasemmistoliitto ei ole tyytyväinen, Kokoomuksen pitäisi olla. Näyttikin lupaavalta, kun muutama vasemmistoliittolainen teki irtioton.

Itse silmäilin hallitusohjelmaa. Se näytti pikaisesti katsottuna juuri niin paradoksaaliselta kuin voi kuvitella; Vasemmistoliiton ja Kokoomuksen kantoja on vaikea välillä sovittaa yhteen. Kristillisdemokraatit saivat omia ajatuksiaan hallitusohjelmaan aborttien muodossa. Myöskään avioliittolain uudistusta ei kirjattu hallitusohjelmaan.

Mielenkiintoisin kannanotto hallitusohjelmasta on saatu kuulla Setasta. Sen ikuinen painajainen, Päivi Räsänen, oli sanonut olevansa tyytyväinen hallitusohjelmaan. Nyt Seta on hyvin huolissaan siitä. Entäs ne viisi muuta puoluejohtajaa? Kai nekin ovat jollain tasolla tyytyväisiä hallitusohjelmaan, kun ovat sen hyväksyneet? Kannanotto osoittaa, miten Päivi Räsäsen media-arvo on nousemassa samaan sarjaan Halla-ahon ja Hommafoorumin kanssa; dramatiikkaa saa aina ilmaan, kun jonkun noista mainitsee kannanotossa. Tätä taktiikkaa on käytetty myös omassa puolueessani.

Eduskuntavaalit ovat ohi. Kokoomus on suurin puolue, mutta kieltämättä jäi hieman paskanmaku suuhun vaaleista. Suurimman paikka tuli, vaikka kokoomuskin sai vaalitappion osakseen. Ei lohduta, vaikka Kepu tippui sinne, minne se kuuluukin, samoin De Gröna. SDP:n kohtalo oli myös vaalitappio – ja toinen sija suuruudessa.

Näin vaalien jälkeen uskallan paljastaa henkilökohtaiset vaaliteesini. Ne ovat koti, uskonnonvapaus ja isänmaa. Poliisiylijohtaja Paateron mukaan syrjäytyminen on Suomen suurin turvallisuusuhka. Syrjäytyminen on ongelma, johon on vaikea puuttua julkisen vallan, ja siksi koti onkin yksi teesini. Vasemmistopopulisti sanoisi, että lasten ja nuorten psykiatriaan on liian pitkät jonot ja että kouluterveydenhoitoon ei ole panostettu riittävästi. Totuus lienee kumminkin, ettei haastavimmat tapaukset ole edes missään jonossa.

En ole kasvatustieteilijä, joten en osaa sanoa, mitä vikaa suomalaisissa perheissä ja kodeissa on. Näyttää kumminkin siltä, että meillä on alati enemmän ja enemmän erinäisiä ongelmia perheissä. Kunnallisen lastensuojelun menot kasvavat kuin pullataikina, kun lapsille haetaan sijaisvanhempia. Ministeri Holmlund totesi, että meillä on yhä enemmän niitä, jotka kokevat olevansa yksinäisiä, vaikkeivät fyysisesti sitä olekaan.

Suomalainen uskonnonvapaus on luonteeltaan positiivinen – Berlin määritteli aikoinaan ns. positiivisen ja negatiivisen vapauden. Meillä on siis oikeus uskoa ja oikeus olla uskomatta. Tätä vapautta ollaan ajoittain kaventamassa milloin milläkin verukkeella. Koulujen pitää kaventaa suomalaisen kulttuurin opettamista, kun tietyt sen piirteet ilmeisesti loukkaavat jonkun toisen vakaumusta. Mietitäänpä tällaista logiikkaa vaikkapa esikoislestadiolaisen silmin: kouluopetuksessa pitää lopettaa TV-ohjelmien käyttö, samoin kaikenlainen maallinen musiikki. Joulukuuset pitää kieltää, samoin tontut ja tanssin opettaminen liikuntatunneilla, lukiolaisten vanhojen tansseista puhumattakaan. Väestöliiton pitää lopettaa kondomien tyrkyttäminen ja seksuaaliasioista puhuminen pitää kieltää kouluissa. Roger?

Isänmaa. Sen alle voi laittaa vaikka minkälaisia asioita. Ensimmäisenä tulee mieleen talousasiat. Valtion menoista rahoitetaan miljarditolkulla lainalla – hyvinvointi on vaarassa. Näin ei voi jatkua. Yhtälailla tämä voi tarkoittaa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen vaikutusvallan maksimointia esimerkiksi Nato-jäsenyydellä. Se voi tarkoittaa meidän kansallisen perinteen ja historiaa tehneiden kunnioittamista. Se tarkoittaa sen tunnustamista, että meillä on Suomessa jotain sellaista, jota kannattaa puolustaa vaikka voimatoimin.

Suomessa on kaksi puoluetta, joista on helpompi sanoa, mitä ne vastustavat kuin että minkä puolesta ne ovat. Homokohusta huolimatta - tai sen ansiosta - KD:n kannatus ei ole noussut mihinkään. KD sai toki paljon lisää jäseniä, mutta se ei lohduta, kun Perussuomalaisten gallup-kannatus on yli 10 %-yksikköä suurempi.

Aikoinaan Eija-Riitta Korhola jätti KD:n ja tuli loistovahvistukseksi Kokoomukseen. Harmi, että juuri nyt näyttää siltä, ettei Eija-Riittaa ole arvostettu riittävästi Kokoomuksessa. Bjarne Kalliksenkin olisin huolinut Kokoomuksen. Nyt kumminkin kävi niin, että Bjarne ei jätä pelkästään KD:ta, vaan kaikki puolueet. Samoin on tekemässä Kari Kärkkäinen, jossa olisi ministeriainesta, jos KD ylipäätänsä olisi hallituskelpoinen puolue.

Sekä Kallis, että Kärkkäinen, ovat kyllästyneet KD:n nykyisen puheenjohtajan tapaan olla mediassa moraalinvartijana. Välillä ei tiedä, puhuuko hän kansanedustajana, puoluejohtajana vai herätysliikkeen maallikkosaarnaajana. Toisaalta media tietää, mitä mieltä Räsänen on mistäkin, joten kaikkialla, missä tarvitaan kielteistä mielipidettä, Räsänen on rouva paikallaan.

Tulkitsen niin, että Kalliksen ja Kärkkäisen poisjäämisessä on mukana myös pettymystä, turhautumista. Kuten alussa mainitsin, Perussuomalaiset vastustavat kaikkea mahdollista, niin kuin KD. Tältä osin ne ovat siis hyvin samanlaisia. Perussuomalaisten gallup-kannatuksen perusteella KD:n kannatus voisi siis olla jotain ihan muuta, jos jotain olisi tehty toisin.

Ajoittain mediassa törmää termiin "oikeistopopulismi". Sitä käytetään ilman suurempaa analyysiä erinäisistä laitaoikeistopuolueista. Perussuomalaisia on syytetty populismista, mutta heidän kohdallaan alkuosa "oikeisto-" on tippunut aiheellisesti pois; Perussuomalaiset ei ole oikeistopuolue yhtä, tai kahta, oikeistointektuellia lukuun ottamatta.

Sen sijaan termiin "vasemmistopopulismi" en ole törmännyt koskaan mediassa. Ilmeisesti se on niin "sisäänrakennettua" tähän yhteiskuntaan, etteivät sitä enää tavalliset ihmiset tunnista, eikä media halua leimautua oikeistolaiseksi alkamalla käyttämään tuota termiä.

Hyvä esimerkki tästä vasemmistopopulismista on vaatimus 10 e/h minimipalkasta. Otetaanpa se tikun nokkaan. Ensinnäkin, olen tottunut siihen, että työsopimuksessa on kaksi osapuolta: työntekijä ja -antaja. Näyttää siltä, että Vasemmistoliitto haluaisi valtion sekaantuvan entistä enemmän tähän kuvioon. Nythän TUPOissa on valtio on tullut mukaan veroratkaisuilla.

Leikitään ajatuksella, että Suomessa olisi 10 euron minimituntipalkka. Työttömyys olisi todennäköisesti vähintään yhtä suurta kuin nyt. Entäs, jos ilmaantuisi joku henkilö, joka olisi kyllästynyt joutenoloon ja haluaisi parantaa työllistymismahdollisuuksiaan ja tehdä töitä 9,5 euron tuntipalkalla? Mutta eihän se käy, kun valtio on määrännyt, että ei saa tehdä töitä alle 10 e/h? Eli on parempi, että porukkaa on työttömänä kuin että tekee töitä hieman pienemmällä palkalla? Sitäkö Vasemmistoliitto haluaa, että ihmiset olisivat jouten?

Viime kesänä Kasary osallistui yhteistyössä Pirkanmaan Kokoomusnuorten kanssa Tampere Pride -tapahtuman puistojuhlaan, joka tosin typistyi huonon sään vuoksi juhlaksi YO-talolla. Olimme pystyttäneet teltan kadun varteen ja teltalla kävikin monenlaisia ihmisiä keskustelemassa kaikenlaisesta taivaan ja maan välillä.

Eräs henkilö tuli kysymään minulta, onko Kokoomuksella ratkaisua tulevaan öljypulaan - kuulemma maanteihin(kin) kuluu paljon raakaöljypohjaisia tuotteita, puhumattakaan polttoaineista. Kysyjän mielestä ongelma oli äärimmäisen oleellinen ja hän olisi halunnut rajoittaa teiden rakentamista ja muutoin rajoittaa ihmisten liikkuvuutta.

Vastasin tälle kysyjälle, että ratkaisu tähän ongelmaan on jo keksitty. Se on markkinatalous: sitten, kun raakaöljy on loppumassa, sen hinta todella nousee niin korkeaksi, ettei sitä kannatta enää käyttää. Muut materiaalit tulevat halvemmaksi ja toisaalta korkea öljyn hinta pakottaa kehittämään uusia tuotteita. Usein taitaa olla niin, että pula ja pakko on paras innovoinnin lähde.

Vastaus ei tyydyttänyt kysyjää; hän oli edelleen kieltojen ja rajoitusten kannalla. Itse en ollut valmis tulemaan vastaan senttiäkään yksilönvapautta kaventavassa asiassa, jolloin kysyjä poistui paikalta koko kansalle huutaen: "Sä oot todella pelottava ihminen!". Näin äkkiseltään tuntuu, että ne ihmiset ovat kaikista pelottavimpia, jotka ovat halunneet rajoittaa yksilönvapautta.

Hiljan suomalaisessa mediassa on ollut pari mielenkiintoista maahanmuuttoaiheista uutista. Ensinnäkin, Britanniassa yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa tehty tutkimus vahvistaa sitä käsitystä, mikä minulla on islamista: se ei ole vain uskonto.

"Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan 32 prosenttia maan yliopistojen muslimiopiskelijoista hyväksyy tappamisen islamin puolesta. Opiskelijoista 40 prosenttia kannattaa sharia-lakia." Mielenkiintoista olisi tietää vastaavat luvut vähemmän koulusivistyksen omaavien muslimien keskuudessa.

"Ero vertailuryhmään on melkoinen, sillä ei-muslimeista vain 2 prosenttia piti tappamista uskonnon nimessä oikeutettuna." En tiedä tarkkaa kysymyksenasettelua, mutta itse en pidä uskonnon nimissä tehtyä teurastettua oikeutettuna - tietenkään. Sen sijaan jos suomalainen koti ja perhe, uskonnonvapaus ja yleisesti itsenäinen isänmaa on uhattuna, pidän oikeutettuna puolustautua myös aseellisesti.

Toinen uutinen on kotoisampi. Kantasuomalaisista 15 % on käynyt vain peruskoulun. Maahanmuuttajilla vastaava lukema on yli 25 %. "Korkeakoulututkinnon on suorittanut syntyperäisistä suomalaisista yli kolmannes. Maahanmuuttajista tähän yltää 23 prosenttia." Saksalais- ja venäläistaustaiset ovat parhaimpia. Olisi kiva tietää myös muut kansallisuudet, koska olen niin ennakkoluuloinen, että epäilen, että jotkut kansallisuudet saattavat olla yliedustettuja joissakin kohtaa.

Kotoutus ei siis toimi täydellisesti Suomessa, tai sitten Suomeen muuttaa keskivertosuomalaista koulutushaluttomampia ihmisiä; tutkimukseen oli otettu vuosina 1983-1990 Suomeen saapuneita, saapumishetkellä korkeintaan 14-vuotiaita. Vaikka ihminen tulisi kuinka karuista olosuhteista, maallikon valistunut arvaus on, ettei lähtövaltion elinolosuhteiden pitäisi enää vaikuttaa näin merkittävällä tavalla näin monen vuoden jälkeen.