Me olemme Kasary!

Kasary on Kokoomuksen yhteydessä toimiva hlbti-verkosto. Edistämme ja ylläpidämme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia kokoomuslaisessa päätöksenteossa. Toimimme myös asiantuntijaverkostona puolueen sisällä. Setan jäsenjärjestö olemme olleet vuodesta 2012 alkaen.

Lue lisää...

Helsinki Pride 2012

Kasary ja Kokoomus olivat mukana Helsinki Pride 2012 -kulkueessa ja puistojuhlassa. Teltallamme riitti vilskettä ja mukavia ihmisiä! Kuvia vuosilta 2010, 2011 ja 2012 nähtävissä Flickrissä ja Facebook-sivullamme. Tervetuloa mukaan myös vuonna 2013!

sunnuntai touko 19 , 2013
16.05.2012 21:45

1705

Arvioi tämä juttu
(0 arviota)

17.5. vietetään jo perinteeksi muodostunutta homofobian vastaista päivää. Päivää on vietetty vuodesta 2005 alkaen sinä päivänä, jolloin WHO päätti poistaa homoseksuaalisuuden sairausluettelosta.

Tänä vuonna aihe on Euroopassa tärkeämpi kuin pitkään aikaan, itäisen Euroopan ja etenkin Venäjän huolestuttavan kehityksen valossa. Suomessakin yhdenvertaisuuskehitys näyttää polkevan paikallaan tasa-arvoisesta avioliittolaista annetun lakiesityksen pölyttyessä lakivaliokunnan arkistoissa. Jälkimmäinen on onneksi pientä siihen verrattuna, että tietyissä maissa tilanne on niin huono, että häkki heilahtaa jo rauhallisesta mielenosoituksesta tasa-arvon puolesta. Toki onhan tällaista tietyissä piireissä väläytelty myös tänne Suomeen.

En kuitenkaan aio lähteä asiasta saarnaamaan sen pidemmälle suuntaan tai toiseen, vaan toivotan kaikille oikein hyvää homofobian vastaista päivää ikään, etniseen tai kansalliseen alkuperään, kansalaisuuteen, kieleen, uskontoon, vakaumukseen, mielipiteeseen, terveydentilaan, vammaisuuteen, sukupuolisen suuntautumiseen tai muuhun henkilöön liittyvään seikkaan katsomatta.

Ollaan ihmisiä toisillemme ja vältetään homofobiaa myös kaikkina muina päivinä! :)

Janne Hälinen

Janne Hälinen

S-posti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Kommentoi


Kasary bloggaa

  • Natottaa Kirjoittanut Hannu Heikkinen


  • Rohkeudesta Kirjoittanut Janne Hälinen


  • Sosiaalipopulismin joutsenlaulu? Kirjoittanut Hannu Heikkinen


  • Islannin ilmaa nuuskimaan? Kirjoittanut Hannu Heikkinen


  • "Helvetin alentavaa" Kirjoittanut Hannu Heikkinen


Aiotko osallistua tänä kesänä prideille?

Kasary Twitterissä

Loading...

Last 4 tweets from kasary:

Ylläpito