Olin eilen keskustelutilaisuudessa, jossa puitiin maahanmuuttokysymyksiä parin eri kansanedustajan - perustuslakivaliokunnan PJ:n ja Kokoomuksen maahanmuuttoraporttityöryhmän PJ:n - alan toimijoiden ja itse maahanmuuttajien kanssa.

Eräs maahanmuuttajien parissa työskentelevä islaminuskoinen kertoi mielenkiintoisen tarinan. Suomalaisessa pikkukunnan vastaanottokeskuksessa olevilla maahanmuuttajanuorilla oli monia sosiaalisia ongelmia, he olivat suoranaisia ongelmanuoria. Suomalainen henkilökunta oli todella hukassa ja pulassa näiden nuorten kanssa.

Henkilökunta pyysi apuun tämän aiemmin mainitsemani muslimin. Hänen oli määrä saada ruotuun nämä (islaminuskoiset) ongelmanuoret. Hän halusi tarjota virikkeitä nuorille ja kysyikin heiltä, haluavatko he vierailla Linnanmäellä, vai Särkänniemessä. Ei, he eivät halunneet vierailla kummassakaan. He halusivat tamperelaiseen moskeijaan. Moskeijaan siis! Samalla reissulla he saivat harjoittaa omaa kulttuuriaan myös muilla tavoin.

Tarinankertoja jatkoi työskentelyä ongelmanuorten parissa ja lopulta he rauhoittuivat. Mitä tästä opimme, vai opimmeko mitään?