lauantai touko 19 , 2012
Blogit
16.05.2012 21:45

1705

Arvioi tämä juttu
(0 arviota)
.
-

17.5. vietetään jo perinteeksi muodostunutta homofobian vastaista päivää. Päivää on vietetty vuodesta 2005 alkaen sinä päivänä, jolloin WHO päätti poistaa homoseksuaalisuuden sairausluettelosta.

Tänä vuonna aihe on Euroopassa tärkeämpi kuin pitkään aikaan, itäisen Euroopan ja etenkin Venäjän huolestuttavan kehityksen valossa. Suomessakin yhdenvertaisuuskehitys näyttää polkevan paikallaan tasa-arvoisesta avioliittolaista annetun lakiesityksen pölyttyessä lakivaliokunnan arkistoissa. Jälkimmäinen on onneksi pientä siihen verrattuna, että tietyissä maissa tilanne on niin huono, että häkki heilahtaa jo rauhallisesta mielenosoituksesta tasa-arvon puolesta. Toki onhan tällaista tietyissä piireissä väläytelty myös tänne Suomeen.

En kuitenkaan aio lähteä asiasta saarnaamaan sen pidemmälle suuntaan tai toiseen, vaan toivotan kaikille oikein hyvää homofobian vastaista päivää ikään, etniseen tai kansalliseen alkuperään, kansalaisuuteen, kieleen, uskontoon, vakaumukseen, mielipiteeseen, terveydentilaan, vammaisuuteen, sukupuolisen suuntautumiseen tai muuhun henkilöön liittyvään seikkaan katsomatta.

Ollaan ihmisiä toisillemme ja vältetään homofobiaa myös kaikkina muina päivinä! :)

10.05.2012 22:20

Arvojohtajuutta Amerikan malliin

Arvioi tämä juttu
(0 arviota)
.
-

Tätä hetkeä on odotettu, muttei oikeastaan ole osattu odottaa tapahtuvaksi juuri nyt: Yhdysvaltain presidentti astui ulos kaapista (no pun intended) ja otti suoraan kantaa tasa-arvoisen avioliito-oikeuden puolesta.

Tämä tietenkin, yllätys yllätys, herätti voimakkaan reaktion puolesta ja etenkin vastaan. Obaman kilpakumppaniksi todennäköisesti päätyvä Mitt Romney ottikin heti vastakkaisen kannan ja meni vielä pidemmällekin, sanoen kannattavansa myös muun samaa sukupuolta olevien parien olemassaolevien parisuhdeoikeuksien vähentämistä.

Eipä Obaman tiimikään kauaa aikaillut, vaan julkaisi videon - aitoon Amerikan tyyliin - jossa sanotaan Romneyn ajavan kehitystä taaksepäin lisäämällä rajoituksen perustuslakiin, joka määrittelisi avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi. Tällainen agenda lieneekin republikaanisen puolueen selkärangan muodostavan uskonnollisen oikeiston mieleen. Viimeksihän kansalaisten oikeuksia on perustuslaillaa rajoitettu kieltolain aikaan - ja siitähän se hyvä seurasi, kuten hyvin tiedämme.

Joka tapauksessa lopputulos onkin nyt se, että jälleen vähemmistöt ovat poliittisena keppihevosena, tärkeämpien asioiden jäädessä taka-alalle.

Tämä myös jälleen osoittaa sen, että konservatiivisille tahoille homoavioliittojen vastustus on tärkeämpää kuin liberaaleille sen puolustaminen - toisin kuin monesti näkee väitettävän. Nähtiinhän tämä Suomessakin viime kesänä, kun tasa-arvoisen avioliittolain hallitukseen menon kynnyskysymykseksi nostivat kristillisdemokraatit - eivät vihreät tai vasemmisto.

Täytyykin nostaa hattua muutenkin suuresti arvostamalleni presidentti Obamalle. Asemastaan kamppailevalle valtionpäämiehelle tuon kannan ottaminen ei varmastikaan ole kaikkein paras vaalitaktinen veto, ja voikin vielä kostautua syksyn vaaleissa.

Jäänkin mielenkiinnolla seuraamaan vaaliasetelmien etenemistä, ja odotan vähemmän innosta hehkuen ennennäkemättömän likaista kamppailua tuolla demokratian ihmemaassa.

21.04.2012 20:00

Jännän äärellä

Arvioi tämä juttu
(0 arviota)
.
-

Varoituksen sana: Seuraava kirjoitus voi sisältää häpeämätöntä itsensä esiin tuomista ja mainostamista.

En tiedä milloin olisin ollut yhtä innoissani ja kauhuissani samanaikaisesti. Riemun ja pelon tunteita tuli nimittäin koettua, kun Helsingin kokoomus päätti piirikokouksessaan asettaa allekirjoittaneen yhdeksi sadasta ensimmäisestä kuntavaaliehdokkaastaan.

Riemua siksi, että onhan sekin jo tavallaan tunnustus, ja että pääsee kerrankin kokemaan ihan "oikeaa" kampanjointia ensi syksynä. Pelkoa taas siksi, että onhan kyseessä itselleni täysin tuntematon aluevaltaus. Päällimmäisenä toki kysymykset siitä, pärjäänkö minä, onko minusta tähän sekä kuka ihme minua äänestäisi...

Toivottavasti piiri kouluttaa ehdokkaansa hyvin, sillä eihän tästä muuten mitään tule. Niin, ja kyllähän niitä tukijoitakin tarvitaan. Eli jos koet, että haluaisit tulla tukitiimiini, niin kannattaa laittaa mailia allekirjoittaneelle. Kaikenlaisia tekijöitä tarvitaan!

Entäpä millaista kokoomuslaista sateenkaaripolitiikkaa kuntavaaleja ajatellen voisi pitää esillä? Kaikki kommentit ja apu ovat tarpeen. Luulisin kuitenkin, että päätarkoituksena on saada aikaan hauska kampanja, jota on mukava tehdä.

 

PS. Tiesithän, että Kasary marssii pridellä tänäkin vuonna? Tervetuloa mukaan!

18.04.2012 22:53

Tähän on tultu: vähemmän ydinvoimaa, enemmän hiilivoimaa

Arvioi tämä juttu
(0 arviota)
.
-

Tämän viikon ehdottomasti tärkein ympäristöuutinen tulee Saksasta. Siellä nimittäin rakennetaan lisää hiilivoimaa. Kuten ilmastopolitiikan erityisasiantuntija Eija-Riitta Korhola on todennut, Fukushiman ydinonnettomuuden uhrit löytyvät Euroopasta. Hiilivoiman pienhiukkaset kun tappavat tasaiseen tahtiin.

Vihreä poliitikko tietysti ajattelee tässä vaiheessa, että hiilivoimaa pitäisi rankaista enemmän veron taikka muun vastaavan instrumentin avulla. Kokonaan sitä ei oikein voi kieltää, koska ihmiset tarvitsevat sähköä myös silloin, kun ei tuule. Samalla kumminkin tällainen energiayhtiöiden kuristaminen leikkaa hyvinvointia kohonneena energiakustannuksena.

Haluaisin tietää, miten vihreät priorisoivat oman politiikkansa lopputuloksen. Etenkin kuntien menoista leijonan osa menee SoTeen ja koulutuspalveluihin. Näin mä nään siihen kolme skenaariota:

- sairaalahenkilökuntaa irtisanotaan
- sivistystoimen alalta henkilökuntaa irtisanotaan
- julkisen sektorin työntekijöiden palkkoja leikataan

Ai että greentech tarjoaa uusia vientimahdollisuuksia, uutta bisnestä? Helvetin hienoa. Mä haluaisin nähdä sen päivän, kun valtion subventioilla on saatu yhtään mitään järkevää bisnestä aikaan.

Mä uskon, että vielä tulee joku selkeä greentech-innovaatio, jolla tahkotaan rahaa. Sellainen, jota kukaan ei ole osannut odottaa ja jota valtio ei ole suoranaisesti tukenut mitenkään. Se voi olla joku huippuenergiatehokas tietokoneen prosessori, tai vaikkapa täysin uusi näyttötekniikka. Mutta ei taatusti mitään sellaista, mihin joku vihervasemmiston poliitikko on päättänyt verorahoja törsätä.

26.03.2012 21:35

Lähetekeskustelu avioliittolakiehdotuksesta

Arvioi tämä juttu
(0 arviota)
.
-

Eduskunta kävi lähetekeskustelun avioliittolain uudistusehdotuksesta viime keskiviikkona. Taktisesti keskustelu oli laitettu täysistuntopäivän loppuun, jolloin suuressa salissa istuikin vain ne kansanedustajat, jotka olivat todella kiinnostuneita aiheesta. Tuo taannoinen lähetekeskustelu on katsottavissa täällä (--> edelliset täysistunnot -> 27. keskiviikkona 21. maaliskuuta 2012). Keskustelu aiheesta alkaa ajassa 3:22:00.

Keskustelussa ei mielestäni tullut esille mitään uutta ja ihmeellistä. Harvalukuisten vastustajien suurin huoli tuntui olevan lapsen etu adoptiotilanteessa, ikään kuin homot saisivat jonkin ohituskaistan adoptiojonossa avioliittolain myötä. Samaan aikaan käytettiin tarmoa osoittaakseen, etteivät homoparit ole keskimäärin kovinkaan pysyviä olleet. Kumminkin adoptioprosessi kestää vuosia ja eihän lasta voi sellaiseen avioliittoon sijoittaa, joka on jo hajonnut adoptioprosessin aikana.

Ei voi kuin ihailla sitä viileyttä, jonka esimerkiksi Lasse Männistö ja Oras Tynkkynen omasivat ampuessaan yksi toisensa jälkeen vastustajien väitteitä alas. Erityisesti jäi mieleeni Tynkkysen ALV-esimerkki kaltevan pinnan teoriasta: jos ALVia nostetaan yhdellä yksiköllä, siitä ei seuraa, että sitä tullaan nostamaan toisella ja taas toisella siten, että lopulta ALV on 100 %. Myös kehäpäätelmiin sorruttiin: ensin oltiin päätetty, mitä mieltä jostain ollaan ja sen jälkeen etsitään perusteet kannalle.

Vastustajista parhaiten mieleeni jäi korkealle arvostamani kansanedustaja Halla-ahon argumentit. Hän lähtee siitä, että avioliittokysymykset ovat aina irrationaalisia ja että ei ole erityisiä perusteita vetää ratkaisevaa rajaa siihen, mihin se nyt halutaan vetää. Hänen mukaansa uuden avioliittolain kannattajien argumenteilla voisi perustella myös moniavioisuutta. Kumminkin uudessakin avioliittolaissa tehtäisi se arvovalinta, ettei moniavioisuutta hyväksytä. Näin tulee todistetuksi, että asia on aina arvokysymys ja näin on perusteltua olla asiasta mitä mieltä tahansa; jokainen on oikeassa.

Avioliittolakiehdotus meni nyt lakivaliokuntaan, jonka mappeihin se hautautunee - ainakin niin on sen puheenjohtaja Holmlund (kok.) antanut  ymmärtää. Näyttää siltä, että palamme asiaan sitten, kun alamme keräämään nimiä kansalaisaloitteen muodossa.

Sivu 1 / 5

Kasary bloggaa

  • 1705 Kirjoittanut Janne Hälinen


  • Arvojohtajuutta Amerikan malliin Kirjoittanut Janne Hälinen


  • Jännän äärellä Kirjoittanut Janne Hälinen


  • Tähän on tultu: vähemmän ydinvoimaa, enemmän hiilivoimaa Kirjoittanut Hannu Heikkinen


  • Lähetekeskustelu avioliittolakiehdotuksesta Kirjoittanut Hannu Heikkinen